Luetko tietokirjoja, romaaneja ja lastenkirjoja – vai selaatko keittokirjoja, luet dekkareita?
K-ryhmän myyntidatan mukaan suomalaiset ostavat painettuja kirjoja yhtä vilkkaasti kuin ennenkin.
– On hienoa, jos ihmiset löytävät lukuharrastuksen sen kautta, että kirjoja voi hankkia kauppareissulla muiden ostosten lomassa, kertoo Kati Lehti, kirjoista vastaava ostaja Keskolla.
Kirjoja ostetaan paljon lahjaksi, ja etenkin isänpäivä ja joulu korostuvat kirjamyynnissä. Toisaalta suomalaiset hankkivat lempikirjoja myös itselleen. Myös Tilastokeskuksen vuoden 2022 datan mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista lukee kirjoja.